18.8.2010

Lähihoitajaopiskelija ilmoittautuu

Viikko sitten meidän perheellä oli suuri päivä, nimittäin Pojan ensimmäinen tarhapäivä ja äidin ensimmäinen koulupäivä. Ylhäällä mun Suuren Päivän vaatteet.
Pääsin tänään koulusta kello 12. Pojan sai päiväunien ja välipalan takia hakea tarhasta vasta 14:30, joten kävin kiertelemässä kauppoja. UFFilta löysin monta kuukautta metsästämäni takin (yllä) hintaan 13€. Metsästin alennusmyynnit läpi tuota takkia ja siellä se oli. En muista mistä liikkeestä toi koru oli, mutta siellä oli loppuunmyynti ja hintaa korulla oli 3,5€
Poika sai tollasen ihanan leikkikeittiön, joka sijoitettiin tietysti äitin keittiöön. Tajusin yks päivä, ettei täällä ole kuvaa Pojan keinuhevosesta! Poika rakastaa sitä. Se ratsastaa ja kiljuu "IIIIHAHAAA". Nyt Ukki ruuvasi hevosen jalkoihin(??) ovistopparit, jotta heppa pysyisi vähän enemmän paikoillaan, eikä vaeltelisi pitkin kämppää.

7.8.2010

Voi vaatteet!

Ensi viikolla Poika aloittaa päiväkodin ja mä koulun. Mun piti tietysti sitten kehittää vaatekriisi ja ommella hieman.

Toi kangas tarttui joskus mukaan kirpparilta, ja kuten kuvasta näkyy, se on hyvin kakkoslaatunen. Mutta ehkäpä se antaa muuten aika kesylle paidalle luonnetta. Housut ovat H&M.
Tämäkin kangas taisi tarttua mukaan siltä samalta kirppisreissulta... Jostakin kumman syystä tunnen oloni vallan lihavaksi vaakaraitaisissa paidoissa, joten ompelin pystyraitaisen paidan. Liivin kanssa käytettynä se ei näytä niin tuomarimaiselta kun voisi luulla.
Pojan piti tietysti saada uusia päiväkotivaatteita. Kaapista löytyikin puolivalmiita paitoja, jotka sitten viimeistelin ja lisäsin yksityiskohtia. Mulla on paha tapa jättää paidat vähän puolitiehen, niin että niistä puuttuu tyyliin kaulus tai helma on viimeistelemättä. Niitä jäi sinne kaappiin vielä ainakin neljä. Housut ovat collegea, jämäkangasta omista housuistani. Pallo kangas on samaa trikoota jota käytin omassa paidassani. Jesse-teksti on sinisestä paidasta. En tiiä miksi kamera raiskasi sen ton näköseksi...

Uusi koti esittelyssä

Olen vallan rakastunut makuuhuoneeseeni. Siitä tuli ihanan seesteinen. Tuo sängynpäätyyn nojaava taulu löysi eilen tiensä seinälle. Vasemmassa laidassa näkyvä peili päätyi keittiöön. Kuvat saattavat näyttää vähän hassuilta, en meinaan osaa käyttää tuota panorama-toimintoa vielä kunnolla....

Olohuone on aika pitkälti pyhitetty leikkimiseen ja tietokoneelle. Kuten kuvasta näkyy, meillä ei ole televisiota, enkä kyllä tiedä tuleeko sellaista jatkossakaan. Rakastan tuota sohvaa ja sohvatyynyjä ja verhoja ja ja ja ja... Oli pakko kuvata tuo verhojen alaosa. Valkoinen verho ei nimittäin olekkaan aluinpitäin verho, vaan lakana, johon mummoni on virkannut tuollaisen pitsin.
Tarvitseeko edes sanoa, että rakastan tuota keittiönpöytää ja noita tuoleja? Tuolit eivät näy ihan kunnolla, mutta 2 niistä on IKEAn Snillejä ja yksi joku vanha löytö. Koska en kuvan ottohetkellä omistanut yhtäkään maljakkoa, ruusut pääsivät kastelukannuun.
Viimeisenä on meidän eteinen. Valkoinen naulakko oli ennestään paikoillaan, mustat kenkätelineet ruuvvasin eilen kiinni Pojan nostellessa ruuveja lattialta pyydettäessä.