10.9.2010

Ai miten niin syyskuu?

Niin se syksy sitten tuli tänäkin vuonna. Palellessani bussipysäkillä muutamana aamuna päätin lähteä etsimään itselleni lämmikettä ja löysinkin H&M:stä yllä olevan neuleen, joka on nopeasti muodostunut lempivaatteekseni mustien pillien ohella. En muista yhtään mistä nuo "mummosukkahousut" ovat. Ostan aina mahdollisimman paksuja sukkahousuja, koska ne eivät hajoa niin helposti.
Kavensin vanhan (vanhan ja vanhan, kesällähän tuo on kait tehty) mekkoni. Helmet taitavat olla vähän sieltä sun täältä...
Poika eräänä päiväkotiaamuna. Huppari ja housut ovat tekemiäni, ja pipo Pojan itsensä valkkaama. Huivin olen joskus jostain kirpparilta ostanut ja sukat ovat Lindexistä.
Tein pari viikkoa sitten Pojalle villakangastakin. Nuo Marimekon keltaiset pallokankaat ovat takin sisäpuolella. Mielestäni ne ovat ihana yksityiskohta muuten tavalliseen takkiin. Vaikka olen vallan rakastunut takkiin, siinä on muutama miinus.
-Se jää varmasti tänä syksynä pieneksi.
-Napinreijistä tuli tolkuttoman rumat. Olen valtavan huono tekemään napinreikiä. Tahtoisin ostaa sellaisen koneen, joka osaa tehdä napinreijät, mutta en malttaisi luopua perintökoneestani, eikä uuteen koneeseen ole onneksi rahaakaan ;)