Pojalle lahja, mummolle penkki

Poika sai myöhäisen syntymäpäivälahjan ihastuttavassa paketissa. Lahjapaperista tuli toisen jakkaran kannen kuosi. Kolmanteen jakkaraan pitäisi tulla Marimekon Karkulaiset, kunhan saan ensin saman kuosisia servettejä. Ostin vihdoin spraylakkaakin jakkaroiden viimeistelyyn.

Lunta!

Ensilumi saapui Turkuun. Poika oli tehnyt päiväkodissä lumipallon, josta tuli kotipihassa lumiukon pää. Jos se pysyy tuossa sulamatta huomiseen, sille voisi etsiä sopivat oksat käsiksi. Kaulaansa myöten hautautunut lumiukko etupihalla olisi ihan hyvä Halloween-koriste, eikö? 

Ps. Poika sai kuvan kengät kummisetänsä ystävältä. Ihanat! Toppapuku H&M.

Äänestyspihinää ja -puhinaa

Eilen oli viimeinen kunnallisvaalien ennakkoäänestyspäivä. Koska olen todennut oikeana vaalipäivänä äänestämisen tuskaisen vaikeaksi (=äänestyspaikalle joutuu menemään kahdella bussilla läpi loskasateen ja pimeyden) äänestän nykyisin aina ennakkoäänestyksen aikana. Ja minähän äänestän jokaisissa vaaleissa, oli kyse sitten kunnallis-, eduskunta- tai presidentinvaaleista ja vetoan siihen, miten äänestäminen on etuoikeus ja miten sukulaiset (joita en ole koskaan tavannut) sotivat itsenäisyytemme puolesta, aivan kuten vanhempani vetosivat ennen minua ja heidän vanhempansa ennen heitä. Okei, isäni ja mummoni vetoavat siihen, muista en taida olla varma... Mutta aivan varmaa on, että Poika joutuu äänestyspaikalle jokaisissa vaaleissa ja saa kuulla siitä, miten hän pääsee isona äänestämään. Eilen Poika sai äänestyspaikalla ilmapallon, jonka aiheuttama ilo ei oikein välity kuvista. Poika vastusti ensin hieman äänestämään lähtemistä, koska Pojasta pimeys tarkoittaa yötä ja yö nukkumista.

Tämän postauksen piti aluinpitäin käsitellä mun rakkauttani rakkaaseen kaupunkiini, mutta joo... Voi politiikka! Äänestysinto se vaan vie mukanaan, kuten joka vaaleissa.

Hei hei syysloma!

Syysloman viimeinen päivä. Yäk. Eikö syysloma voisi kestää viikon sijaista ikuisesti? Musta tuntuu, etten mä ole saanut tehtyä mitään, mikä ei ole kyllä oikeastaan totta. 

Mitä mä tein:

• ompelin (niitä saatte nähdä myöhemmin)
• sen Pojan pipon
• pellillisen mokkapaloja
• monta pellillistä sämpylöitä
• luin vihdoin Sofi Oksasen Puhdistuksen
• siivosin noin tuhannesti
• tuunasin sen jakkaran
• touhusin Pojan kanssa
• nukuin (paljon!)

Mitä mun piti tehdä:

• hihat Pojan villapaitaan 

No joo.... Jos mä ens viikolla tekisin niitä hihoja. Huomenna alkaa työssäoppiminen, jeij!

"Tästä pojasta minä en ole kyllä yhtään huolissani", sanoi neuvolan täti

Käytiin eilen 4-vuotisneuvolassa. Hyvin meni, on kuulemma höpöttäväinen poika (= vahva savolaisgeeni) ja reipas ja lihaksikaskin vielä. Pituutta oli vuodessa tullut 11cm (?????) ja painoa 3,1kg. Nykyiset mitat: 106,5cm/20,2kg, eli meillähän on iso roikale. Ja isänsä vielä pelkäsi vauva-aikana, että Poika jää pieneksi (syntymämitat 48cm/2820g)... Pyh, sanon minä! Ruumiinrakenne on kuin painonnostajalla tai jääkiekkoilijalla. Jääkiekkoa roikale pelasikin tänään kuivauslastalla ja sählypallolla rakennuskypärä päässä. Hitsi, kun en ottanut kuvaa.

Ps. Meillä on maailman ihanin neuvolan täti ♥

Cittaripatonkeja Kuusistossa

Mulla on vissiin joku pakkomielle ajoittaa kaikki linnakäynnit sadepäiville. Tänään käytiin Pojan ja Ukin kanssa Kuusiston linnan raunioilla eväinä patonkeja ja pillimehuja. Oli mukavaa, mitä nyt on vähän teenkaipuinen olo... 

PS. Oon ihan rakastunut tohon toisteks vimppaan kuvaan jossa Poika syö patonkia. Taulumatskua, taulumatskua...

Inttipipo

lanka Cool Flamme Tweed, Lankamaailma | puikot 4mm

Poika pyysi itselleen vihreää pipoa, ja äidillähän oli kerän jämä armeijan vihreetä jemmassa. Lankaa piti käydä kyllä ostamassa projektin aikana lisää, mutta nyt on Pojalla komea pipo! Sointuu hyvin enon armeijakuteisiin ja äidin tuubihuiviin.

Ei-kenenkään jakkara

kuosi Marimekon Lappuliisa, teknikka decoupage

 Tuunasin joskus muinoin äitini jakkaroita ja pirtinpenkin (linkki). Pyysin viime viikolla äidiltäni yhtä jakkaroista lainaan, mutta epäselväksi jäi, tuliko jakkara lainaan vai pysyvästi meille. Aloin pohtimaan asiaa vasta läntättyäni ensimmäisen servetin jakkaran kanteen liima-vesi -seoksen päälle... Noh, jollakin on nyt nätti jakkara viimeistelylakkausta vailla.

Kirjastossa

Kyllä, kaikki yllä olevat kuvat on otettu Turun pääkirjaston lastenosastolta. Pakko tunnustaa, etten ollut ennen tätä päivää käynyt pääkirjaston lastenosastolla (kyseistä kirjastoa ei siis ollut nykyisissä tiloissa vielä mun lapsuudessa). Mutta oli kivaa, varsinkin Pojalla. Poika oli aivan innoissaan kaikista piilokoloista, lukupesistä (ensimmäisessa istumme lukupesässä, joka on kuin kankaalla päällystetty traktorin sisäkumi) ja leikkipaikasta. Äitikin mieltyi leikkipaikkaan, jonka pimeimmässä nurkassa saattoi lukemisen lomassa kuunnella puheensorinaa, joka tapahtui suomeksi, englanniksi, ruotsiksi ja saksaksi (leikkipaikka oli täynnä kaksi-/kolmikielisiä perheitä). Reissun aikana Poika luki 4 kirjaa ja mä 4 sivua isältäni lainaamasta Sofi Oksasen Puhdistuksesta. Jospas ensi kerralla maksettaisiin mun velkasaldoni pois niin saataisiin lainatakkin jotain.

Lähtekäämme metsään, metsään, metsään. Lähtekäämme metsään retkelle.

Ihmeiden aika ei ole ohi. Me koitettiin tänään metsästää sopivia käpyjä käpypalloihin, mutta huonon käpysaldon takia päädyimmekin sienestämään Pojan ja Pojan mummon kanssa. Omituista tässä on se, että mä en ole mikään sienestäjäihminen. Mä en tunnista sienistä kuin kanttarellin, herkkusienen, kärpässienen ja korvasienen, sekä silloin tällöin suppilovahveron. Sienet maistuvat kyllä meikäläiselle (ja Pojalle!) ja tänään tehtiinkin sitten kotona sienipiirakkaa, josta tuli tosin pahaa... Huomenna tätä piirakkafiaskoa on pakko kompensoida tekemällä suppilovahveroista paksua kastiketta keitettyjen pottujen päälle (omnomnom!). Elämä on kivaa ja ensi viikko meneekin sitten syysloman merkeissä. Jospas sais kaikki miljoonat projektit valmiiksi (tai edes esiteltyä blogin puolella todisteeksi siitä, että täällä tehdäänkin jotain). 

Syksyn ylioppilaskokeiden alustavat tulokset

kuvat täältä

Kuka muistaa sen stressin, itkun ja hampaiden kiristyksen? Muistaako joku edes kitinän ylioppilaskokeista? Noh, mulla olisi ne alustavat tulokset. Haluatteko kuulla? Jos ette, niin älkää katsoko alle.

Äidinkieli E

Englanti E

Psykologia M

Joko saa alkaa valkkaamaan mekkoa?

Köyhäilystä

kanelikeksejä | sämpylöitä

Budjetti on viimeisten kahden kuukauden aikana venynyt ja paukkunut aivan liikaa. Oli Pojan syntymäpäivää, äidin ostovimmaa, ulkona syömistä, uusien lehtien tilausta, elokuvia sekä uuden imurin, toppapuvun ja farkkujen ostoa. Tokihan kesätyöjemmassa on rahaa, mutta mä haluan säästää niitä pahan päivän varalle.

Tänään mä huomasin  taas oppineeni tähän. Köyhäilyyn. Mä en muistanut miten hyvää kaurapuuro on tai miten ihanasti voi sulaa uunituoreiden sämpylöitten pinnalle tai miten kivaa keksien leipominen onkaan. Entä sitten jos mä en saa loppukuun aikana kiinalaista? Ompahan aikaa olla kotona, leipoa ja touhuta Pojan kanssa sekä saattaa loppuun käsityöprojekteja (niistä postaus joskus myöhemmin). Niin, ja aikaa nauttia elämästä kun ei tarvitse miettiä mitä sitä ostaisi seuraavaksi. Materialismi on loppupeleissä pahasta, vaikka tavarat kovin mukavia ovatkin.

Päivä jona lilja viimein kukki

leipomisvimma | lilja | Poika esittelee seriffitähteään

 Päivä, joka alkaa leipomisella ei voi olla kovin huono. Tämäkään päivä ei ollut poikkeus. Aamulla huomasin yllätyksekseni kukkapenkissä kasvavan liljan kukkivan. Tuollaiset keltaiset liljat ovat ylivoimaisesti lempikukkiani.

juhlapöydän antimia | ei-niin-onnisstuneet macaronit | Poika puhkuu ja puhaltaa

"Äiti, minä tahdoin juuri tuollaisen kakun!" huudahti Poika nähdessään kakun. Poika oli toivonut toisiin syntymäpäiväjuhliinsa suklaakakkua, joten uunissa syntyi mokkapalataikinasta kermavaahtoa, vadelmahilloa, pakastekuivattuja mansikoita ja suklaarouhetta sisältävä kakku. Kakun kaveriksi tein suklaa- ja mansikkamacaroneja. 

 Pojasta poliisi ja rosvo -leikit kummisedän kanssa ovat aivan ykkösiä. Kummisetä joutuu joka käynnillään aika rääkin kohteeksi, mutta on ihana nähdä miten monta miehen mallia Pojalla on. Kummisetä on vielä sellainen heittäytyjä. Pojat painivat ja pelleilevät aina kun näkevät.

keltaiset ruusut äidiltäni | lilja kukkapenkistä | neilikat viikko sitten kaupasta

Illalla Pojan jo nukkuessa ja asunnon täyttyessä Jipun uusimman levyn soinnuista lilja pääsi arvoiseensa seuraan sisälle. Toivotaan, että se kukkii kauan ja muistuttaa tästä mukavasta päivästä.

"Hei pitkäkorva!"

(Monna)

(Elvis ja Jessi)

Kuka muistaa vielä Kanin? Kani aka Monna sai tiistaina kanikavereita kanejen sijaiskodista (linkki sijaiskodin sivuille). Tällä hetkellä kanit on erotettu toisistaan verkkoaidan avulla ja he saavat tavata toisiaan vain valvotusti. Mutta millaisia kaneja meillä oikein asustaa?

Monna, 6-vuotias leijonanharjaskani (leikkaamaton tyttö)

Monna, eli Monsu on aika symppis. Siinä on aika paljon lapinkoiramaista mentaliteettia, eli se on "aina paikalla muttei koskaan tiellä", vaikka kyllä lapinkoiratkin (ja Monna) ovat silloin tällöin myös tiellä. Oli aika eksoottista kannella isäni kanssa maanantaina kamoja paikasta A paikkaan B kun Monnan piti koko ajan kulkea kärppänä mukana osallistumassa tekemisiin... Monna on kyllä siitä outo kani, että vaikka sillä on käytössään 30 neliötä, se harvoin poistuu 10 neliön alueelta. Mutta Monsu on Monsu; itsenäinen tapaus joka heittäytyy välilä täysin kainalokaniksi.

Elvis, n. 3,5-vuotias tan (leikattu poika)

Elvis, entiseltä kutsumanimeltään Väinö, ei hetkahda kyllä mistään. Okei, ruoka on ainut asia joka panee poikaan vauhtia. Elvis on kyllä touhukkaampi kuin Monna (Monna on tarkkailija, joka makaa usein puolet päivästä sohvan alla), mutta onhan herralla paljon vähemmän ikääkin. Elvis rakastaa rapsutuksia ja näyttää lelukauppojen pehmokanilta. Ja kyllä, turkki on todella niin samettisen pehmeä kuin miltä se kuvissa näyttää!

Jessi, 2-vuotias sekarotuinen (leikkaamaton tyttö)

Jessi (entinen Vieno) on Pojan syntymäpäivälahja. Jessi muistuttaa luonteeltaan paljon omistajaansa: menoa ja meininkiä löytyy kuin pienestä kylästä. Jessi on se meidän duraselpupu. Se juoksentelee, kiipeilee, kaivelee ja viettää muutenkin kanimaista elämää. Neiti on ehtinyt jo tekemään tuhojakin maistelemalla englanninkirjoja ja syömällä osan olohuoneen maton tupsuista. Kuten kuvista näkee, kani on päässyt vähän tuhtiin kuntoon, mutta joutuu nyt dieetille. Tässä talossa aletaan siis säännöstelemään kanien ruokaa. Monna-raukka, se kun on tottunut täyteen ruokakuppiin. 

PS. Pojalla on tapana silitellessään kaneja kutsua niitä pitkäkorviksi.

PPS. Jospas seuraava postaus olisi taas jostakin käsityötsydeemistä.... Tosin mieleni tekisi tehdä haaveilukollaasi H&M:n talvi-/syysjutuista. Jospas käsityöt voittaisivat.

Joku ihmeen neljävee

Poika täytti tänään neljä. Käytiin Hesellä ja katsomassa Kukkulan tyttö, sataman poika -elokuva. Kuka tolle lapselle antoi luvan kasvaa noin isoksi? Elokuvateatterin vessassakin kun kävin katsomassa mikä Pojalle oikein kestää, hän kuivaili käsiään vessapaperin palaan. Kysyessäni miksi hän kertoi pesseensä kädet jo kopin lavuaarissa. Pieni juttu, mutta äiti oli silti kovin ylpeä vauvansa omatoimisuudesta.

Olohuoneen vuosikatsaus

Me ollaan asuttu tässä asunnossa melkein vuosi! Joka päivä mä rakastan tätä asuntoa, meidän kotia, yhä enemmän. Varsinkin nyt kun olohuone koki muodonmuutoksen parempaan suuntaan. Siitä tuli jotenkin virtaviivaisempi, plus mä rakastan tota sohvan uutta paikkaa ja sydäntaulukin pääsi vihdoin makuuhuoneen lipaston päältä aitiopaikalle olohuoneen seinälle. Vielä kun saisi ne verhot Karkulaiset-kankaasta...