28.11.2012

Villasukat mallia tennari




 Tuli toivo Converse-sukista. Ideaa piti kehitellä ja jalostaa, kuten ideoita aina, ja yllä näkyy aivotyön lopputolos. Poika oli todella innoissaan nähtyään ensimmäisen sukan, toista pieni ei ole päässyt näkemäänkään vielä. Huomenna pieni mies saa vetää aamulla jalkaan ihan oikeat tennareiden näköiset conssisukat. Näitä tennarivillasukkia on työn alla toiset, tällä kertaa aikuisten kokoa, jotka toivottavasti toteuttavat pyytäjän toiveen.

20.11.2012

Lahjoja ja ilotanssi

 Lauantaina juhlimme sukulaistyttöjen syntymäpäiviä. Poika sai päällensä juhlavaatteet ja tanssi iloisena vilkkukengät välkkyen. Yllä näkyy ilotanssi ja alla kummitätini tytön lahja, joka sisälsi sipsipussukan ja Ella-korun. Ella-teksti on ensimmäinen kutistemuovikokeiluni, ja hyvinhän tuo näytti onnistuneen.

19.11.2012

Kierrätyksen helmi

Ostin vuonna 2010 IKEAn alelaatikosta kaksi palaa musta-valkoistakangasta, josta ompelin ensimmäiseen asuntoomme verhot. Myöhemmin vaihdoin verhot ja tein kankaasta paidan äidilleni. Viime viikolla äitini pyysi, että tekisin paidasta hänelle laukun. Kyseinen laukku näkyy kuvassa. Kyseessä on oikea kierrätyksen helmi. Saa nähdä minkä pussukan tuostakin joutuu vielä tekemään.

18.11.2012

Isänpäivä 2012


 Mä en osaa tehdä kakkutikkareita. Joko tikkareideni suklaa valui ikäviksi jääpuikkoja muistuttaviksi roikottimiksi tikkareiden alle tai sitten pallot valuivat tikkuja pitkin niin alas kuin pystyivät. Lopulta meillä tarjoiltiin Ukille kakkupalloja suklaapäällysellä sekä tietysti hesemättöä. Lahjoista paljastui Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat ja Pojan tekemä piirrustus kehyksissä.

13.11.2012

Täydellinen joulukuusi ja pari muuta

Birgit-lakanat ja Margareta-kangas IKEA | Vanhakaupunki- ja Lumimarja-kankaat Marimekko
Joulu tulee, halusitte tai ette. Tänä vuonna joulumieli on liikkeellä aikaisin. Suunnitelmissa siintää IKEAn kuusen koristama Margaret-kangas olohuoneeseen joulukalenteriksi, johon Poika saa aina joulukuisina päivinä laittaa koristeeksi jonkin jouluisan herkun (esim. konvehdin tai piparin) ja joka voidaan sitten joulun jälkeen riisua koristeista syömällä. Makuuhuoneeseen joulumieltä toisivat uudet lakanat ja verhot. Keittiönpöytä huutaa tänäkin vuonna syleilyynsä joulutähteä. Vielä kun jostakin löytäisi punaisen räsymaton olohuoneeseen.... Niin, ja ostaisi peltisen Annas pepperkakor -purkin, jonka voisi vaivihkaa elokuvia katsellessa syödä tyhjäksi piparkakuista. 

11.11.2012

Meillä on teknisiä ongelmia

Tyhmä kone ei suostu löytämään tyhmää puhelinta, joten en saa kuvia koneelle. Ärr murr poks. Palaillaan kun saadaan vehkeet toimimaan!

PS. Lauman jäsenistössä on tapahtunut muutoksia, sillä Jessi ja Elvis muuttivat takaisin kanejen sijaiskotiin tiistaina. Mutta puhutaan siitä (ehkä) joskus myöhemmin.

1.11.2012

T-paidasta ovikoristeeksi

Oli lokakuun viimeinen ilta, vanha t-paita, puolilevyä suklaata, sakset, virkkuukoukku ja pari jaksoa Sinkkuelämää. Syntyi ovikoriste ilman ohjetta, vain luomisen ilosta. Koriste kuvattiin pimeydessä, koska koristeen tekijä ei ole nykyään valoisan aikana kotona. Koristeentekijä pitää uudesta ovenkoristeestaan, vaikka se kääntyykin tuulessa väärinpäin. Tälläisiä, tai saman henkisiä, saattaa eksyä tänä vuonna lahjoihinkin.