Lapseni ei pidä sushista -sushi

Kurkkurullissa täytteenä ihan vain riisiä.
Keskellä kylmäsavulohta riisipedillä.

Vasemman puoleisissa kurkkurullissa täytteenä riisiä, kevätsipulia ja cantaloupe-melonia.
Oikean puoleisissa kurkkurullissa täytteenä riisi, kevätsipulia ja avokadoa.

Pojan päiväkotikaveri oli käynyt syömässä sushia ja Poika oli asiasta valtavan kateellinen. Kävimme perjantaina Pojan kanssa syömässä sushia ja kokemus ei vastannut lainkaan Pojan mielikuvaa. Hän vihasi sitä, rääppi vain hieman riisiä lautaseltaan. Ja kyllä, olin selittänyt hänelle etukäteen, että sushi on todella merilevää, riisiä ja raakaa kalaa.

Lauantaina teimme kotona molemmat itsellemme omat annokset hieman toisenlaista sushia. Merilevä vaihtui kurkkusiivuihin ja Pojan raaka kala kylmäsavuloheen. Molempien lautaset tyhjenivät hyvin nopeasti elokuvaa katsellessa.

Tätä lisää.

Vanha koira oppii uusia temppuja

 Lauantaina oli Earth Hour. Pojan mentyä tunnin puolivälissä nukkumaan istuin yksin keittiön matolla kynttilän valossa ja söin kakkua. Käytin ensimmäistä kertaa elämäsässäni Kinuskikissan ohjetta ja kakusta tuli aivan mahtava! Olin jopa melkein kokonaan sooloilematta ohjeen kanssa, vaihdoin vain ruokosokerin tavalliseen, lisäsin täytteeseen vaniljasokeria sellaisen 1,5tl ja vaihdoin koristeen. Ehkä uskallan toisenkin kerran noudattaa leipomisohjetta.

Ehkä.

Virvon, varvon...

Poika pääsi eilen pääsiäispuuhiin, Niin ne vaan kasvaa ja koristelee oksat ja maalaa munat ihan itse. Rairuohot on kyllä vieläkin istuttamatta, mutta kyllähän se pääsiäinen tässä vielä jatkuu...

Meillä on leipänpaahdin!

OBH Norbican leivänpaahdin 19,95€, Prisma

 Siis söpö, valkoinen (ja halpa) leivänpaahdin! Ja voisin syödä ton paketin. Ei, en ole menettänyt järkeäni, vaan en ole omistanut toimivaa leivänpaahdinta varmaan vuoteen. Ja mä olen niitä ihmisiä, jotka voisivat elää pelkällä paahtoleivällä. Seuraavalla kerralla kun Poika lähtee mummolaan tai mammalaan yöksi mä luultavasti vietänkin 24h tuntia paahtoleipiä mutustellen.

Sanovat, ettei raha tee onnelliseksi, mutta miten onnelliseksi voikaan ihminen leivänpaahtimesta tulla!

Ah.

Vuoden ensimmäiset körtit

 En ole kutonut yli kuukauteen. En ole uskaltanut, käteen on sattunut muutenkin. Kutomattomuus on johtunut osittain myös alkuvuoden työssäoppimisista. Tänään oli vuoden ensimmäinen koulupäivä ja pitkästä aikaa kudoin. Koko 8 tunnin koulupäivän.

On ne körtit!

Turkulaista vieraanvaraisuutta

Käytiin Pojan kanssa katsomassa Hansamanian pallojen pudotusta. Yhtään palloa ei meidän mukaan lähtenyt, toisilla saattoi olla hienovaraisesti käsissään kolmekin. Poikaa ymmärrettävästi harmitti suuresti pallottajääminen. Kotiin päin kävellessämme näimme kadulla vielä viimeisen vihreän ilmapallon. Poika oli jo ottamassa ensimmäistä juoksuaskeltaan palloa kohti kun kadulla kävellyt mies hypähti nauraen pallon päälle. 

Poika alkoi itkeä lohduttomasti. Nostin itkevän lapsen syliini ja kannoin hetken lohduttaen. Pallon päälle hypännyt mies otti meidät pian kiinni ja kysyi Pojalta miksi tämä itki. Syyn kuullessaan hän pyysi saada ostaa Pojalle suklaata lohdutukseksi. Pian Poika olikin saanut kioskista kaksi suklaapatukkaan ja minä muistutuksen ihmisten hyvyydestä.

Aivan mahtavaa.

Tarina nojatuolista

Siitä on noin vuosi kun tuoli muutti meille. Se oli viininpunainen ja haisi tupakalle ja kellarille. Tuoli oli kuulunut ystääni tädille, ja tädin kuoltua oli ystäväni pelastanut tuolin kuolinpesän kellarista parvekkeelleen tupakkatuoliksi. Ystäväni oli kuitenkin muuttamassa (itseasiassa tähän samaan asuntoon jossa me nyt asumme) ja adoptoin tuolin meille. 

Koska tuoli haisi pahalle, siis todella pahalle, se sai viettää ensimmäisen puoli vuotta pihapatiolla tuulettumassa. Vasta tänne muuttaessamme pesin tuolin ja se pääsi sisälle. Ruman värinsä takia se tosin joutui elämään meillä lampaantaljoihin verhottuna.

Eilen tuolin elämä kuitenkin muuttui, kun maalasin sen Varustelekan nahkasprayllä mustaksi. Asunto haisee yhä maalille, vaikka olen kuinka koittanut tuulettaa. Mutta onhan tuo nyt hyvännäköinen.

Ja kotonaan.

Vihdoin.

Tarina jakkarasta

Valkoinen jakkara asusteli onnellisena Martissa. Sen Toinen Omistaja, se, joka oli jakkaran käytettynä ostanut muutamaa vuotta aikaisemmin kirppikseltä, oli muuttamassa. Jakkaralle ei olisi sijaa uudessa asunnossa. Niinpä Toinen Omistaja laittoi jakkarasta kuvan eräälle Facebookin lahjoitetaan-palstalle ja pian tulikin Kolmas Omistaja jakkaraa hakemaa. Kolmas omistaja sitoi jakkaran mummiksensa takaritsalle ja niin pääsi jakkara jokirantaa pitkin keskustaan. Kaverikseen se sai kodin isoimman juorun.

Hulluilla on halvat huvit,

opiskelijoilla ilmaiset.