7.7.2012

Kani tuli taloon


Ystäväni valitteli tiistaina facebookissa saaneensa allergisia oireita kanistaan. Ehdotin ystävälleni, että meillehän mahtuisi yksi kani lievittämään Pojan pikkuvelikuumetta. 4-5 tunnin jälkeen huomasin olevani 6- vuotiaan leijonanharjakanin omistaja. Eihän siinä auttanut muu kuin matkata eläinkauppaan ostamaan häkkiä ja muita tarpeita.
Kani (ei ole taaskaan oikea nimi) paljastui aika hauskaksi tyypiksi. Toisaalta se on utelias, mutta toisaalta viihtyy omissa oloissaan. Lempiruokia tuntuvat olevan viinirypäleet, porkkana ja kurkku. Omenakin maistuu, mutta sen kimppuun Kani ei hyökkää samalla tavalla kuin esim. kurkkusiivun.
Kanille ostettiin heti tiistaina valjaat, jotta sen kanssa pääsisi ulkoilemaan. Ulkoilu tuntuukin olevan neidin (ja pojan) mieleen. Kani saa kyllä loikkia olohuoneessa vapaana aina kun meillä on joku kotona.
Vasemmalla Kanin häkki tiistaina. Oikealla häkki keskiviikkona lisäsiiven askartelun jälkeen. Sanomalehdet vaihtuivat mattoon ja alleen pissivä juomapullo juomapulloon ja vesikuppiin. Vaihdoin jo ensimmäisenä iltana Kanin turkkiin jatkuvasti tarttuvat purut kissanhiekkaan. 
Haaveissa siintää vielä isompi häkki (nykyinen 160x60) ja kanikavereita.  Ensin kuitenkin odotellaan ja kuulostellaan ollaanko me kani-ihmisiä. Toistaiseksi vaikuttaa kyllä lupaavalta. Ainut asia, mikä mua mietityttää kanin omistamisessa on se, että onko joku joskus tosissaan saanut tuon häkin sopimaan sisustukseen? Mikäli näin on tapahtunut, tahtoisin todella nähdä kuvia. Nyt sitten vaa kaniblogeja googlettamaan.
PS. Kanien hoitovinkkejä/ niksejä /sisäpiiritietoa otetaan vastaan hyvin mielellään.

1 kommentti:

  1. Hihi, mulle on tulossa huomenna pikkanen hermeliinipoika ja täytyy kyllä sanoa että häkki sopii sisustukseen! Olen ostanut tuohon häkin päälle jyskistä nätin fleecen, joka parantaa tuota ulkonäköä kyllä huomattavasti ja samalla estää vetoa hiukan tuolla lattiantasossa :)

    VastaaPoista

Risut, ruusut, kysymykset.... Kaikki ovat tervetulleita!