14.3.2013

Syy, miksi Strömsössää ei värjätä hiuksia

Värjäsin taannoin ystäväni tukan oranssi-punaiseksi ja sain itsellenikin värjäyshimon. Teininä mun tukka vaihtoi sävyä ääripäästä toiseen kuukausittain ja kävi läpi kaikki muodot kaljua lukuunottamatta. Lähellä kyllä oltiin muutamaankin otteeseen. Viimeiset 5 vuotta olen kuitenkin kulkenut oman värini kanssa katsellen haikeana muiden uusia kiiltäviä sävyjä. Lopetin hiusteni värjäämisen, koska hiusvärejä testataan eläimillä, ne ovat täynnä kamalia myrkkyjä ym ym minkä lisäksi olen viime vuosina saanut allergisia reaktioita kosmetiikasta.
      Elämä hiirulaishiuksien kanssa sujui hyvin, kunnes helmikuun Trendissä oli Naturigin-hiusvärejen mainos. Värien kehuttiin olevan tehokkaita, hellävaraisia ja kaiken kaikkiaan loistavia. Googlailu, tai lähinnä Kemikaalikimara-blogi, ampui alas hiusvärin paremmuuden (linkki postaukseen). Koska ihminen on tyhmä eläin (eikä evoluutio ole mussakaan päässyt kovinkaan pitkälle) mä ostin tänään tuon sarjan värin tehdäkseni liukuvärjäyksen. Tuloksena haluttua lievempi vaalennus latvoihin ja komea ihoreaktio rintakehään. Reaktio lähti onneksi nopeasti ilman kortisoniakin ja latvoja voisin vaalentaa lisää vaikka joskus ensikuun puolella.


1 kommentti:

  1. Voi ei! Onneksi tuo allerginenreaktio ei ollut pahempi. Taas yksi syy lisää miksi en värjää hiuksiani noilla myrkyillä, vaikka kuinka puhtaaksi itseään markkinoivat.
    Ainut mitä päähäni laitan on puhtaat kasvivärit, tosin viime värjäys kerrastakin on aikaa jo 9 kuukautta. Mulle tuli tuo trendikäs liukuvärjäys ihan vahingossa :)

    VastaaPoista

Risut, ruusut, kysymykset.... Kaikki ovat tervetulleita!