8.1.2011

Tatuointeja, tatuointeja...

Tykkään itse valtavasti tatuoinneista, itselläni ja muilla, joten päätin tehdä postauksen aiheesta. Täytynee muuten sanoa, että alla näkyvät kuvat otan harvinaisen epämääräisen näköisiä.


Tähti
Otin tähden maaliskuussa 2007 Skin Craftissa 16-vuotiaana. Olin saanut luvan tatuointiin vanhemmiltani syntymäpäivälahjaksi pitkien keskustelujen jälkeen. Kuvaksi valikoitui tähti, koska tähdet ovat aina ohjanneet ihmisiä. Tahtoin tämän tähden opastavan minua. Tähti löytyy oikeasta olkapäästä, kokoa sillä on 8x9cm ja hintaa aikoinaan 70€. Ja ei, oikeasti sen sivut eivät ole noin mutkittelevat kuin kuvassa.

Timantti (toinen kuva)
Timantti löysi tiensä pohkeeseeni eilen. Olin jo monta vuotta miettinyt uutta tatuointia, ja timantti kävi mielessä uudestaan ja uudestaan. Lopulta timantin paikaksi vakiintui vasemman pohkeen ulkosyrjä ja aloin piirrustus puuhiin. Timantti on tarkoituksella piirretty hieman epäsymmetriseksi. Oma timanttini ei ole mikään "diamonds are girls best friend" vaan pikemminkin "diamonds are forever when nothing else in this world is". Tarkoitus on siis muistuttaa itseään siitä, ettei mikään maailman hyvä tai paha kestä ikuisesti. Kuva on otettu Bald fellows-liikkeessä, kokoa sillä on 6x7cm ja hintaa 80€.

Lisää?
Kyllä kiitos. Ideoita on kyllä vaikka muille jakaa, mutta ongelmana on tietysti se sama vanha, eli raha. Täytyy varmaan alkaa lottoamaan. Seuraava kuva tulee varmaan vasempaan hauikseen, kunhan olen vähän saanut treenattua kättä enemmän....

PS. Jos voittaisin lotossa, kävisin tatuoitavana Jean-Francois Palumbolla ja Ami Jamesillä.

1 kommentti:

Risut, ruusut, kysymykset.... Kaikki ovat tervetulleita!