Mä olen aina tykännyt käsillä tekemisestä ja lapsuuden kodissani tehtiin paljon asioita itse (tehdään muuten yhä). Puikot kilisivät, ompelukone hurisi, vasara paukkui, jollakin oli auton akku keittiönpöydällä tai olohuoneen lattia oli täyttynyt kalaverkosta. Tein itsekkin jatkuvasti jotain. Mökillä hakkasin nauloja puupölkkyihin ja kotona ompelin milloin mitäkin. Koulussa halusin puutöihin, sillä sain kotona ommella vapaasti.
Yläasteella tein kuvaamataidossa isoja töitä, joista osa jäi kyllä auttamattomasti kesken. Eräs keskenjääneistä sisälsi puulevyn, johon on määrä tulla kipsivalos enkelistä ja hyllyjä. Puulevy seisoi vanhempieni varastossa viime syksyyn asti, jolloin otin sen meille tauluprojektia varten. Tauluprojekti sia kuitenkin uusia ideoita ja puulevy oli jälleen työtön. Pitkän aikaa se toimitti työpöydän virkaa kaiuttimien ja jakkaran päällä leväten. Tänään levyn paikka kuitenkin vakinaistettiin ja se sai itselleen jalat. Vakinaistamisen vakavuudesta kertonee myös se, että pöytä on nyt myös kiinnitetty Martelan hyllyyn. Eihän tässä voi muuta kuin onnitella ja samalla kiittää puulevyä paikkansa löytämisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Risut, ruusut, kysymykset.... Kaikki ovat tervetulleita!