Vihreämmille niityille

Monna loikki keskiviikkona vihreämmille niityille. Poika ei oikein vielä ymmärrä kuoleman lopullisuutta ja kyselee joko Monna on parantunut. Voi pientä. Katsellaan päivittäin vanhoja kuvia puhelimesta ja tabletilta. Onneksi pienen suru alkaa jo helpottaa. 

Meillä on teknisiä ongelmia

Tyhmä kone ei suostu löytämään tyhmää puhelinta, joten en saa kuvia koneelle. Ärr murr poks. Palaillaan kun saadaan vehkeet toimimaan!

PS. Lauman jäsenistössä on tapahtunut muutoksia, sillä Jessi ja Elvis muuttivat takaisin kanejen sijaiskotiin tiistaina. Mutta puhutaan siitä (ehkä) joskus myöhemmin.

"Hei pitkäkorva!"

(Monna)

(Elvis ja Jessi)

Kuka muistaa vielä Kanin? Kani aka Monna sai tiistaina kanikavereita kanejen sijaiskodista (linkki sijaiskodin sivuille). Tällä hetkellä kanit on erotettu toisistaan verkkoaidan avulla ja he saavat tavata toisiaan vain valvotusti. Mutta millaisia kaneja meillä oikein asustaa?

Monna, 6-vuotias leijonanharjaskani (leikkaamaton tyttö)

Monna, eli Monsu on aika symppis. Siinä on aika paljon lapinkoiramaista mentaliteettia, eli se on "aina paikalla muttei koskaan tiellä", vaikka kyllä lapinkoiratkin (ja Monna) ovat silloin tällöin myös tiellä. Oli aika eksoottista kannella isäni kanssa maanantaina kamoja paikasta A paikkaan B kun Monnan piti koko ajan kulkea kärppänä mukana osallistumassa tekemisiin... Monna on kyllä siitä outo kani, että vaikka sillä on käytössään 30 neliötä, se harvoin poistuu 10 neliön alueelta. Mutta Monsu on Monsu; itsenäinen tapaus joka heittäytyy välilä täysin kainalokaniksi.

Elvis, n. 3,5-vuotias tan (leikattu poika)

Elvis, entiseltä kutsumanimeltään Väinö, ei hetkahda kyllä mistään. Okei, ruoka on ainut asia joka panee poikaan vauhtia. Elvis on kyllä touhukkaampi kuin Monna (Monna on tarkkailija, joka makaa usein puolet päivästä sohvan alla), mutta onhan herralla paljon vähemmän ikääkin. Elvis rakastaa rapsutuksia ja näyttää lelukauppojen pehmokanilta. Ja kyllä, turkki on todella niin samettisen pehmeä kuin miltä se kuvissa näyttää!

Jessi, 2-vuotias sekarotuinen (leikkaamaton tyttö)

Jessi (entinen Vieno) on Pojan syntymäpäivälahja. Jessi muistuttaa luonteeltaan paljon omistajaansa: menoa ja meininkiä löytyy kuin pienestä kylästä. Jessi on se meidän duraselpupu. Se juoksentelee, kiipeilee, kaivelee ja viettää muutenkin kanimaista elämää. Neiti on ehtinyt jo tekemään tuhojakin maistelemalla englanninkirjoja ja syömällä osan olohuoneen maton tupsuista. Kuten kuvista näkee, kani on päässyt vähän tuhtiin kuntoon, mutta joutuu nyt dieetille. Tässä talossa aletaan siis säännöstelemään kanien ruokaa. Monna-raukka, se kun on tottunut täyteen ruokakuppiin. 

PS. Pojalla on tapana silitellessään kaneja kutsua niitä pitkäkorviksi.

PPS. Jospas seuraava postaus olisi taas jostakin käsityötsydeemistä.... Tosin mieleni tekisi tehdä haaveilukollaasi H&M:n talvi-/syysjutuista. Jospas käsityöt voittaisivat.

Kani tuli taloon

Ystäväni valitteli tiistaina facebookissa saaneensa allergisia oireita kanistaan. Ehdotin ystävälleni, että meillehän mahtuisi yksi kani lievittämään Pojan pikkuvelikuumetta. 4-5 tunnin jälkeen huomasin olevani 6- vuotiaan leijonanharjakanin omistaja. Eihän siinä auttanut muu kuin matkata eläinkauppaan ostamaan häkkiä ja muita tarpeita.

Kani (ei ole taaskaan oikea nimi) paljastui aika hauskaksi tyypiksi. Toisaalta se on utelias, mutta toisaalta viihtyy omissa oloissaan. Lempiruokia tuntuvat olevan viinirypäleet, porkkana ja kurkku. Omenakin maistuu, mutta sen kimppuun Kani ei hyökkää samalla tavalla kuin esim. kurkkusiivun.

Kanille ostettiin heti tiistaina valjaat, jotta sen kanssa pääsisi ulkoilemaan. Ulkoilu tuntuukin olevan neidin (ja pojan) mieleen. Kani saa kyllä loikkia olohuoneessa vapaana aina kun meillä on joku kotona.

Vasemmalla Kanin häkki tiistaina. Oikealla häkki keskiviikkona lisäsiiven askartelun jälkeen. Sanomalehdet vaihtuivat mattoon ja alleen pissivä juomapullo juomapulloon ja vesikuppiin. Vaihdoin jo ensimmäisenä iltana Kanin turkkiin jatkuvasti tarttuvat purut kissanhiekkaan. 

Haaveissa siintää vielä isompi häkki (nykyinen 160x60) ja kanikavereita.  Ensin kuitenkin odotellaan ja kuulostellaan ollaanko me kani-ihmisiä. Toistaiseksi vaikuttaa kyllä lupaavalta. Ainut asia, mikä mua mietityttää kanin omistamisessa on se, että onko joku joskus tosissaan saanut tuon häkin sopimaan sisustukseen? Mikäli näin on tapahtunut, tahtoisin todella nähdä kuvia. Nyt sitten vaa kaniblogeja googlettamaan.

PS. Kanien hoitovinkkejä/ niksejä /sisäpiiritietoa otetaan vastaan hyvin mielellään.