Turkulaista vieraanvaraisuutta

Käytiin Pojan kanssa katsomassa Hansamanian pallojen pudotusta. Yhtään palloa ei meidän mukaan lähtenyt, toisilla saattoi olla hienovaraisesti käsissään kolmekin. Poikaa ymmärrettävästi harmitti suuresti pallottajääminen. Kotiin päin kävellessämme näimme kadulla vielä viimeisen vihreän ilmapallon. Poika oli jo ottamassa ensimmäistä juoksuaskeltaan palloa kohti kun kadulla kävellyt mies hypähti nauraen pallon päälle. 

Poika alkoi itkeä lohduttomasti. Nostin itkevän lapsen syliini ja kannoin hetken lohduttaen. Pallon päälle hypännyt mies otti meidät pian kiinni ja kysyi Pojalta miksi tämä itki. Syyn kuullessaan hän pyysi saada ostaa Pojalle suklaata lohdutukseksi. Pian Poika olikin saanut kioskista kaksi suklaapatukkaan ja minä muistutuksen ihmisten hyvyydestä.

Aivan mahtavaa.

Vegaania tammikuuta

Vietin viime vuonna vegaania tammikuuta. Tänä vuonna aion uusia saman, mutta jatkaa veganiutta myös helmikuun. Sitten voinkin pohtia olisiko tämä mulle pysyvä muutos.

Olen viettänyt viimeiset 9 vuotta elämästäni kasvissyöjänä. Veganius on aina tuntunut joltakin hienolta ja kaukaiselta, vastaukselta kysymykseen Mikä minusta tulee isona. En tunne yhtäkään vegaania ja perheeni ja sukulaisenikin ovat kaikki sekasyöjiä. Ystävistä löytyy kylläkin kasvissyöjiä ja ennen kaikkea kasvisruokaan positiivisesti suhtautuvia ihmisiä pilvin pimein. Siksi mä olenkin ollut hyvin yllättynyt viimeaikoina saamistani kommenteista. 

Miksi sä tahallaan kiusaat itseäs? 

Pidätkö sä vegaaneja jotenkin parempina ihmisinä?

Hetkinen, siis mitä? Aion kaksi kuukautta toteuttaa haavettani,  unelmaani. Unelmoin myös bengi-hypyn tekemisestä, mutta kysyisikö kukaan multa Pidätkö sä bengi-hypyn hypänneitä jotenkin parempina ihmisinä? Niinpä.

Unelmarikasta tammikuuta

Ihana perjantai

Poika tuli tänään vihdoin kotiin mummolasta. 

Kaupasta lähti mukaan kimppu keltaisia tulppaaneja. 

Iltapalalla on Pommacia ja hasselpähkinöitä ja päivälliseltä jääneitä hotdogeja. 

Työkaverit on ihania, nauroin niiden juttuja taas katketakseni.

Sain nukkua ne perinteisen perjantain päiväunet.

Kameran laturi on löytynyt.

Kerrassaan ihana perjantai.

Joulukorttien kohtalo

Saako joulusta enää puhua? Tai edes joulukorteista? Meille kävi tänä vuonna nimittäin, öh, perinteisesti. Kaksi korttia saatiin maailmalle, eli Kuopioon. Muut jäivät enemmän tai vähemmän vaiheeseen ja lähettämättä. Mutta tälläisiä te rakkaat sukulaiset olisitte saaneet.

Ovathan ne kortit tietysti kauhean epäekologisiakin. Jos ei ensi vuonna edes yritettäisi korttien lähetystä... Lähetetään jengille sähköpostiin vaan jotain videoklippejä. 

Itseasiassa ei hullumpi idea.

Meille ei tule joulukuusta -kuusi

      Meille ei todellakaan tule mitään kuusta, sanoin mummolleni. Ja niinhän mä olin päättänytkin. Kuusi vain sotkee ja kuihtuu ja levittelee neulasiaan joka paikkaan. Ja on täynnä kimaltavia palloja ja blingbling-nauhoja ja... Yök. Ja mitä me nyt kuusella kun eihän me olla jouluna kotonakaan.

     Mutta sitten kävelin joulukylän portin ohi jossa myydään kuusia ja haiston aitojen kuusien tuoksun. Mutta sitten näin Kotipalapeli-blogissa kuusenkoristeita, jotka olivatkin vain nahkanauhoihin pujotettuja puuhelmiä. Piti soittaa äidille sellainen Koskas teiltä on joku tulossa Turkuun? Voisko saada samalla sellasen pienen kuusen?

Olen näköjään kova syömään sanojani.

Maaginen päivä

      Olin tänään tämän vuoden viimeisessä tentissäni. Kyseessä oli tälläinen uusinnan uusinta, olin siis tehnyt tentin jo kahdesti aiemmin läpi pääsemättä. Tällä kertaa olin kuitenkin lukenut yhdessä ystäväni kanssa, tehnyt yhdessä mallivastauksia esseisiin ja keskustellut koealueesta. Luin silmät univelasta ristissä vielä 15 minuuttia ennen kokeen alkuakin. Ja se meni hyvin. Mulla on vahva tunne läpipääsemisestä ja se tuntuu ihanalta.

     Kokeesta päästyäni löysin puhelimestäni sähköpostin Projektilan Katjalta. Olin voittanut arvonnassa. Kiirehdin äkkiä kotiin, sillä mulla oli tunne. Tunne siitä, etä tänään on se päivä, jona pikkuisten tammmieni lehdet vihdoin aukeavat. Ja siinähän ne ovat. Ei kahta ilman kolmatta.

Maagista päivää

Instaelämää

 Vaikka blogi onkin ollut kovin hiljaa melkein kaksi kuukautta, on instaan ilmestynyt kuulumisia melko tasaisin välein. Tämän vajaan kahden kuukauden aikana mä olen:

-suorittanut yhden työssäoppimisen TYKSissä

-remontoinut apujoukkojen kanssa ja ilman yhden asunnon

-saanut jännetupentulehduksen ja melkein toipunut siitä täysin

-osallistunut omaan muuttooni pakkamaalla ja osoittelemalla, minne tavarat tulevat

-nähnyt unia kutomisesta (olen kutonut käden takia viimeksi lokakuussa)

-pohtinut sadasti, että pitäisi päivittää blogia

-tehnyt Pojan kanssa kakun tasa-arvoisen avioliittolain läpimenemisen kunniaksi

-sisustanutsisustanutsisustanut

-miettinyt mitä ihmeen lahjoja tänä vuonna annetaan jos en pysty kutomaan

-elänyt blogittomassa tilassa (Meillä ei ole nettiä. Tai siis on, mutta meillä ei ole oikeanlaista modeemia, jolla netin saisi ulos seinästä)

Mitäs teille kuuluu?

Valmiina muutokseen?

     TJ 17. Sitten on luvassa iso muutos. Sellainen, josta on haaveiltu parikin vuotta. Sellainen, joka tuntui aina niin kaukaiselta. Vähän sellaiselta Sitten kun voitan lotossa -tyyliseltä unelmalta. 

     Meistä tulee Pojan kanssa keskusta-asukkaita. Ensimmäiset muuttolaatikot on pakattu ja edessä on kaikkien kaappien läpikäynti. Vaikka uusi asunto on nykyistä isompi, pitäisi tavaroita saada hävitettyä. Ihan vain muuttajien selkien, tavan ja mun mielenterveyden takia. 

     Jännittää. Jännittää ihan älyttömästi. Mä olen asunut nykyisellä asuinalueellamme elämästäni 18 vuotta. Tunnen paikan kuin omat taskuni, tunnen katujen nimet, terveyskeskuksen lääkärit ja lähipitserian myyjät. Keskustasta mä en edes muista katujen nimiä. Jouduin googlaamaan eilen uuden neuvolamme. Eikä mulla ole hajuakaan mihin terveyskeskukseen me kuulutaan tai mistä löydän labran tai mikä kauppa on auki myöhimpään. Samalla kuitenkin ajattelen sitä, että voin juoda aamulla kaakaoni katsellen torin päällä kaartavia lokkeja. Tai että voin ostaa kaikki vihannekseni torilta. Tai että Pojan koulumatka tulee ensi syksynä olemaan muutama kortteli. Tai että olen kävelymatkan päässä TYKSistä ja sen synnytysosastosta. 

Valmiina muutokseen? 

Ehkä. 

Pikkuhiljaa.

Perjantaiväsymys

Tänään ei vaan kulje tämä silmukoiden jäljentäminen. Tai kutominen. Ei tee mieli ommellakkaan. Perjantaiväsymys on siis jälleen saapunut vieraaksemme antaen mulle luvan nukahtaa perjantaisin katsottavan elokuvan ajaksi. Elokuvan mittaisista päiväunista huolimatta mua väsyttää taas. Kai sitä voisi mennä nukkumaan, jotta saa taas vähän kurottua kiinni univelkoja. Ja jaksaa kaivaa puikot taas huomenna esille.

Muistutus onnesta

Viime viikon Vain elämää aiheutti mussa pakottavan halun kuunnella Vesa-Matti Loiria. Kotona meillä kuunneltiin Veskua usein, sillä hän kuuluu isäni lempiartisteihin. Kuunnellessani Loirin viimeisintä levyä rakastuin Kaunis kappaleeseen ja erityisesti Vien sinut Pariisiin kun väsyt onnesta -lauseeseen. Latasin siis koneelle mieleiseni fontin, avasin Paintin ja tulostin tekstin kartongille odottelemaan kehyksiä. Mulla ei ole vielä hajuakaan taulun sijoituspaikasta, mutta johonki se pitäisi saada muistuttamaan onnesta.

Ja että arki on onnea.

Elämä yllättää

 Elämä on tarjonnut viime aikoina yllätyksiä, niin hyvässä kuin pahassakin. Hyvät asiat ovat vielä rajusti voitolla ja pysyvätkin siellä vielä kauan, vaikka kyllähän tuollainen suolapurkin kannen irtoaminen kriittisessä vaiheessa syö naista.

Lemmikkileppäkerttu

Pahoittelut kuvanlaadusta, kamera ei suostunut millään tarkentamaan leppäkerttuun niin piti kuvata puhelimella ja zoomata ja ja ja...

Meidän keittiössä asuu leppäkerttu. Mulla ei ole hajuakaan siitä, miten se on meidän keittiöön päätynyt. Pikkuinen on kuitenkin hävittänyt banaanikärpäset sen verran tehokkaasti, että suosittelen leppäkertun omistamista kaikille. Saisinkohan huijattua sen skippaamaan talviunet ja keskittymään pikkuötököiden hävittämiseen? Hmmm....

32+8

 Puhuin viikko sitten uudesta kattilasta, vaihtoringin omenoista ja hillonkeitosta. Noh, viime viikon kokonaissaldoksi tuli 32 tölkkiä omenahilloa ja 8 pulloa omena-mustamarja-aroniamehua. Vaikka tuollainen keittiössä häärääminen on ihanaa, olen hyvin onnellinen siitä, että hillo-/mehuruljanssi on nyt ohi. Nyt on pakko päästä oikaisemaan sohvalle, kaivaa jokin kutomus esille ja juoda hieman ensimmäistä mehumaijassa keittämääni mehua. 

Niin, ja rakkaat ystävät ja sukulaiset

te syötte tänä talvena omenahilloa.

Melkein enneunia

Iittalan Kartio-kulhot 8€ | Marimekon Siirtolapuutarha-muki 16,90€
Saimaa Designin lautaset 2-2,5€

Näin torstain ja perjantaina välisenä yönä unta, jossa tapasin elämäni miehen Tarjoustalossa. Kerroin veljelleni unesta ja päädyimme shoppailukierroksemme jälkeen Tarjoustaloon. Miestä ei löytynyt, mutta mukaan lähti astioita oikein mukavin hinnoin. Hävitettyäni kaikki muumikulhomme valikoituivat kartiot jäätelökulhoiksemme, ja kuka voisi vastustaa Marimekon Oiva-lautasia muisuttavia lautasia, jotka maksavat alennuksessa alle 3€ kappale? Noille Tarjoustalon Saimaa Designin lautasille täytyy varmaan kyllä näyttää jossakin vaiheessa posliinitussia marimekkomaisen vaikutelman viimeistelyksi.

Noh, näin taas viime yönä unta miehen tapaamisesta. Tällä kertaa miljöö kyllä sijoittui Ruisrockin jälkeiseen kotimatkaan, joten päädyin Skanssissa vasaranostomatkallani Marimekkoon. Pitkän pyörimisen ja hypistelemisen jälkeen mukaani lähti viimein Siirtolapuutarha-muki. 

Alkaa vaikuttaa siltä, että nämä tapaamisuneni tietävät loistavia astiahankintoja. Seuraavan kohdalla tiedän jo marssia Iittalan tehtaanmyymälään täyttämään astiakaappiani vielä parilla kartiolla.

PS. Viime öisessä unessani törmäsimme Ruississa Martti Ahtisaareen. 

Univelkojen pois nukkuminen tuo uniini usein liskodiscomaisia efektejä

 (ja ilmeisesti myös shoppailuvinkkejä).

Parhautta

Pallopaita 4,40€ | Raitapaita 5,80€ | Haisaappaat 15€ | Marianne-purkki  €

Ensimmäinen kesätyökuukausi on melkein takana ja kaksi on vielä edessä. Olen saanut nauttia tällä viikolla poikkeuksellisesti kolmen (3) päivän vapaista, joista on tällä hetkellä menossa päivä numero 2. On käyty ostamassa puoli kirjakauppaa, koluttu kirppiksiä, käyty Keskiaikaisilla markkinoilla syömässä muikkuja ja suklaaomenoita, eksytty vahingossa pihakirppikselle, istuttu sohvalla kiinalaista syöden ja Shrekiä katsoen ja vaan oltu ja oleskeltu. Huomisen ohjelmassa on ompelua, pyöräilyn opettelua ja siivousta. Ihan parhautta.

PS. Kuvan ostokset löytyivät Manhattanilta. Tänään 

eräältä pihakirppikseltä löytyi vielä punaiset tennarit hintaan 2€.

Vappu

Jos olen ammattikorkeakoulussa jotain oppinut niin sen, että useimmat deadlinet on tehty rikottaviksi. Tässä siis meidän vapun kuvia hyväksyttävästi kaksi viikkoa myöhässä.

Banaanikakun vaiheet

Banaanikakkua tehdessä on tärkeää noudattaa seuraavia vaiheita:

1. Totea, että jääkaapissa on hyvin tummia banaaneja. Päätä tehdä niistä banaanikakku.
2. Huomaa, että olet jälleen hukannut kakun ohjeen.
3. Soita jälleen äidillesi ja pyydä ohjetta.
4. Ohjeen saatuasi noudata sitä suurpiirteisesti. Muista jättää osa aineksista pois ja sooloilla mittayksiköiden kanssa. 
5. Hups on juuri sopiva määrä vaniljasokerille ja leivinjauheelle.
6. Viimeistään tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa itseään siitä, että äiti tekee aina parempaa banaanikakkua.
7. Muista kytätä kakkun paistumista koko ajan ja kirota pitkää paistoaikaa ja kakun vaaleutta.
8. Unohda, ettei 5-vuotiaasi pidä tekemästäsi banaanikakusta, ja että joudut syömään koko kakun itse.
9. Totea kakun olevan itseasiassa oikein hyvää.
10. Toista pari kertaa vuodessa.

Blogitauosta, elämästä ja nollaamisesta

     Helmi- ja maaliskuu livahtivat ohi ilman postauksia. Kyllähän mä ajattelin aina välillä, että pitäisi tehdä postaus siitä ja tästä ja tosta, mutta jotenkin se aina jäi. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä, ettenkö mä olisi mitään tehnyt. Ei, sukkia valmistui tasaisesti vaikka ompelukone taisi pölyttyä kiltisti hyllyllä. 

     Oli kuitenkin Poika, koulu, työt ja koti. Liikaa asioita yhdelle ihmiselle, mutta mistään ei oikein voinut luopua. Jossakin vaiheessa piti kuitenkin hengähtää, nollata. Koitin nollata päätäni helmikuun alkupuolella juhlimalla ja nollata juhlimistani tipattomalla helmikuun loppupuolelta huhtikuulle. Lopputuloksena tajusin, että meikäläisen pää nollaantuu tehokkaiten leipomalla tai hiomalla pinnatuolia tai upottaessa kädet multaan. Ja sitä mä ajattelinkin tehdä, nollata, ja samalla tasapainoilla muiden elämäni elementtejen kanssa. 

     Onko se helppoa? Tuskin. Koulua on kuitenkin jäljellä enää kuukausi ennen "kesälomaa". Kesällä on hyvä tehdä töitä kuin pieni eläin, mutta aina työpaikalta lähdettäessä vaihtaa vapaalle, hakea Poika päiväkodista ja piirtää koko piha täyteen katuliiduilla. Nauttia elämästä. Nollata.

Tänään

 -Olen leiponut mustikkapiirakan

-Maannut laittoman paljon sängyssä 2048-peliä pelaten

-Pessyt pari koneellista pyykkiä

-Aloittanut pinnatuolien huolto-operaation

-Siivonnut ja jättänyt siivouksen vähän puolitiehen hiomisidean takia

-Syönyt Pojan kanssa Marianneja

-Katsellut Pojan leikkejä

-Miettinyt, että pitäisi tehdä kouluhommia

-Todennut, että huomenna on taas uusi päivä, jolloin voi tehdä niitä kouluhommia

Diagnoosina lukutoukka

 Rakastan alennusmyyntejä, varsinkin Marimekon ja kirjakauppojen. Luin viikossa kolme ostamaani kirjaa ja söin puolet juustokakusta. Olen nähkääs saanut isäni puolelta sellaisen kummallisen lukutoukkageenin. Myös Poika ja veljeni tuntuvat omaavan saman geenin. Se alkaa aina Aku Ankoista ja etenee pikku hiljaa kohti kaunokirjallisuutta. Myös Tiede-lehden lukeminen (ja siitä keskustelu) tuntuu kuuluuvan taudinkuvaan. Oikeastaan mikään lehti ei ole turvassa. Mummolaan mennessä kaivan ensimmäisenä esille sinne tulleet uudet lehdet ja isäni tekee samaa tullessaan meille. Cosmokaan ei ole turvassa. Täytyykin käydä katsomassa viikonloppuna uusia kirjoja nyt kun vanhat loppuivat, Poikakaan tuskin laittaa pahakseen.