Käytiin Pojan kanssa katsomassa Hansamanian pallojen pudotusta. Yhtään palloa ei meidän mukaan lähtenyt, toisilla saattoi olla hienovaraisesti käsissään kolmekin. Poikaa ymmärrettävästi harmitti suuresti pallottajääminen. Kotiin päin kävellessämme näimme kadulla vielä viimeisen vihreän ilmapallon. Poika oli jo ottamassa ensimmäistä juoksuaskeltaan palloa kohti kun kadulla kävellyt mies hypähti nauraen pallon päälle.
Poika alkoi itkeä lohduttomasti. Nostin itkevän lapsen syliini ja kannoin hetken lohduttaen. Pallon päälle hypännyt mies otti meidät pian kiinni ja kysyi Pojalta miksi tämä itki. Syyn kuullessaan hän pyysi saada ostaa Pojalle suklaata lohdutukseksi. Pian Poika olikin saanut kioskista kaksi suklaapatukkaan ja minä muistutuksen ihmisten hyvyydestä.
Aivan mahtavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Risut, ruusut, kysymykset.... Kaikki ovat tervetulleita!