vingt-et-un

Kaksikymmentäyksi (21) vuotta. "Sehän on jo melkein aikuinen", mä sanoin mummolleni puhelimessa ja me naurettiin molemmat. Tuntuuko vanhemmalta, jotenkin erilaiselta, ehkä aikuismaisemmalta? Ei. Tuntuu tyyneltä.

Yllä saamiani etukäteislahjoja ja pari itse ostettua asiaa. Lähtekäämme liikkeelle vasemmasta yläkulmasta:

• Punaisen ja mustat helmet Ninjasta, 4,90€/kpl
• Marimekon Riffi-mekko. Sain lahjaksi 50€ lahjakortin Marimekkoon ja tälläinenhän sieltä lähti mukaan. Piti tietysti maksaa itse vähän lisää, mutta kyllä se on kaikessa ökykalleudessaan sen arvoinen. Nam ♥ Käytän ton varmaan puhki tämän vuoden aikana!
• MOIKOn hanskat. Oi kyllä! Olimme eilen veljeni kanssa keskustassa ja hän paljasti, ettei ollut vielä ostanut lahjaa. Talutin hänet siis One wayhin koiranpentuilme kasvoillani ja niin suunnitelma leivänpaahtimesta vaihtui maailman söpöimpiin hanskoihin.
• Pikkulaukku Gina Tricosta, 7,95€. Joskus tulee vain tilanteita, joihin rakastamani isot kassit eivät sovi (kyllä, Marimekon olkalaukku on mielestäni joissain tapauksissa iso). Näihin tapauksiin on hyvä olla minilaukku, johon mahtuu tasan puhelin ja pari korttia.
• Viimeinen, muttei suinkaan vähäisin, eli Marimekon kangaskassi Appelssiini-kuosilla. Tämä tuli postissa Pojan tädiltä. Meinasin hypätä ilmaan onnesta avatessani kirjekuoren!

Musta oli eilen hauska huomata miten suomalainen design hallitsee mun lahjojani. Eilen uusi merimekko päällä, hait jalassa ja Marimekon kangaskassi olalla mä tunsin oloni käveleväksi suomalaisen designin mainokseksi. Asiaa ei auttanut yhtään se, että kotiin päin tullessa bussissa eräs nainen selitti englanniksi ystävättärelleen (,joka oli ilmeisesti tullut Keski-Euroopasta opiskelemaan Turkuun) mitkä kaikki vaatteistani olivat Marimekkoa. Outoa, mutta samalla jotenkin kivaa.

Tein torstaina minikakun. Tai oikeastaan se on piirakka, joka näyttää kakulta. Pohjalla ja laidoissa murotaikinaa, täytteessä mustikkarahkaa, muna ja vadelmia, päällä kermavaahtoa ja vedelmia. Hyvää, ja oikein kompaktin kokoinen.

Poika on niin söpö. Lakkaavatko äidit ikinä huokailemasta lastensa suloisuutta? Söpöliini lähti torstaina mummolaan ja suunnitelmana oli, että hän kotiutuu keskiviikkona. Poika soitti tänään: "Äiti, sinulla on tänään syntymäpäivä!" ja pienen kannustuksen jälkeen hän myös lauloi.

Mulle ei ole vielä tullut sitä tunnetta. Siis sitä "Mitä lapsettomat ihmiset tekevät?"-tunnetta tai "Soitampa äidilleni tunnin välein mitä Poika tekee"-tunnetta. Mä luulen, että se tulee vasta maanantaina. Viikonlopun mä pystyn aina viihdyttämään itseäni (tai no, tänä viikonloppuna muut kyllä viihdyttää mua), mutta arki yksin tuntuu jotenkin.... työläältä. Eikös se ole vähän ristiriitaista? Arki lapsen ja kaksoistutkinnon kanssa luulisi olevan raskaampaa kuin arki pelkän kaksoistutkinnon kanssa, mutta ei. Ilman Poikaa mä en saa piiskattua itseäni eteenpäin. Jos aamulla ei ole ketään, jonka täytyy ehtiä päiväkotiin ennen aamupalaa, kiusaus jäädä lämpimään sänkyyn nukkumaan muodostuu valtavan suureksi.Opiskelumotivaatiokin on taas vaihteeksi vähän hukassa. Voisiko sellaisen saada syntymäpäivälahjaksi? Anyone?