Mä olen kärsinyt jo pidemmän aikaa neuloosista. Taudin kesto ja intensiivisyys on sitä luokkaa, että neuloosiani voisi kutsua jo suht krooniiseksi (minä olen hoitaja, minä tiedän). Onhan se kiva kutoa päivällä ja illalla ja yöllä, varmuuden vuoksi vähän aamullakin, hiplailla lankoja ja katsella kuola poskella muitten tekeleitä blogeista ja instagrammista,
mutta kun tämä neuloosini ei tunnu johtavan mihinkään. Tai johtaahan se johonkin, nimittäin tilanpuutteeseen, tyhjään tiliin ja epälykseen siitä, onko kutominen sittenkään niin rentouttavaa kuin sen pitäisi olla. Jouduin jo ajat sitten tuplaamaan pelkkien neuleufojen säilytystilan ja tällä hetkellä olen pulassa lankojeni kanssa. Kyllähän minä koitan tuhota niitä, mutta kun kaupasta vaeltaa uusia nopeammin meille kun ehdin saamaan valmiiksi vanhoja töitä. Lisäksi aloitan jatkuvasti uusia projekteja, joista kuvat ovat hyviä esimerkkejä.
- Ylin kuva, vaaleanpunainen villatakki, on aloitettu viime viikon keskiviikkona. Hihojen aloitus kesti 3 päivää.
- Keskimmäisestä kuvasta on tulossa villatakki. Projekti aloitettiin eilen illalla.
- Alimmainen kuva on toistaiseksi kunnianhimoisimmasta kutomisprojektistani, nimittäin tänä aamuna aloitetusta viltistä. Koko on tällä hetkellä n. 80x15cm, eli ihan pikkuisen vähemmän kuin toivoisin. Jospas viltti saavuttaisi joskus vaikka 150x200cm mitat.
PS. Muistaako joku vielä
edellisten ufojen esittelyn? Ne ovat kaikki yhä kesken. Okei, purin yhden niistä tänään, mutta muut ovat kesken.
Jos yhtään lohduttaa, niin ainakin osaat neuloa. Etkä vain tyydy tuijottelemaan käsityöblogeja että aikun kiva, voikun soma, jossain hetkellisessä häiriössä ehkä jopa erehdy ostamaan lankoja, ja sitten kohtaa karua todellisuutta - kädet ja puikot ei soita samaa säveltä, ei niin alkuunkaan. On se ehkä kivempi katsella niitä keskeneräisiä ja ajatelle että "sitten joskus, viimeistään eläkkeellä"?
VastaaPoistaTotta. Luomisen tuska vaan ottaa välillä vallan ;)
Poista