Löytyipä kerran, vuosia sitten, vanhempien vaatekaapista villatakki. Tytär rakastui takin pappismaiseen olemukseen ja nimesi sen Sadepäivien villatakiksi. Villatakki oli kuitenkin kovin kutiseva, joten tytär laittoi takin odottamaan vuoren ompelua. Takki odotti ja odotti. Päivät vaihtuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi. Villatakki roikkui hengaarissa milloin makuuhuoneessa, milloin olohuoneessa. Se näki kuinka muut villatakit pääsivät tyttären mukana ulos asunnosta, maailmalle. Sekin kaipasi kiihkeästi keväistä auringonpaistetta ja syksyistä sadetta, pyöräilessä vastaan nousevaa tuulta ja yövuorojen kylmyyttä. Ja vihdoin, eräänä perjantai-iltana, se sai itselleen tikkikangasvuoren, vanhasta nahkatakista leikatut taskut ja peltipurkista löytyneen sekalaisen seurueen mustia nappeja. Mutta mikä parasta, tytär lupasi viedä sen ulos kevätaurinkoon ja syyssateisiin ja suojelemaan itseään tuulelta pyöräillessä. Sadepäivien villatakki ei ollut enää vain villatakki, vaan ihka oikea takki.
Sen pituinen se.
Siis täähän oli suorastaan nerokasta! Ihana ♥
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaYhdyn edeltävään kommenttiin! Nerokasta! Itsellä olisi kaapissa myös ihana pappaneuletakki, mutta ongelmana on se, että se on liian kuuma ja kutiseva sisäkäyttöön. Ehkäpä siis vuoritan sen rehelliseksi ulkotakiksi! Oijoi! Kiitos tästä
VastaaPoistaSofi
Ole hyvä vaan. Laita facebookkiin kuvia ku saat takkis valmiiks ;)
Poista