Äitini tekee älyttömän hyvää banaanikakkua. Koitin tehdä kakkua tänään, mutta lopputulos oli tietysti se perinteinen, eli eihän se maistunut tai edes näyttänyt samalta. Täytyy varmaan suorittaa taas pientä hiontaa (ja kysyä äidiltä pari vinkkiä). Mikä siinä muuten on, että aikuisena omat sukujuuret jotenkin korostuu? Pitää tehdä sitä äitin kakkua, ostaa lapsuudenkodista muistuttavia tuikkukippoja, kantaa mukana vanhoja kaiuttimia ja kieltäytyä ehdottomasti kaikista ehdotuksista, jotka koskevat vanhan pirtinpenkin hävittämistä.
Mutta niinhän se on. Otamme kotoa sen minkä haluamme ja muokkaamme sitä omaksemme. Mäkin otin evääksi maailmalle paljon luovaa hulluutta ja kokeilemisen halua. Välillä on hyvä hakea kotoa niitä unohtuneita asioita, kuten banaanikakun ohjetta ja pään silitystä, ja mennä taas kokeilemaan niitä omia siipiä. Luulenkin, että äitini banaanikakku muuntuu tämän kotoiluun retkahtaneen, kaupungissa asuvan kasvissyöjän käsissä vegaaniksi tammikuun vegaanikoitosta varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Risut, ruusut, kysymykset.... Kaikki ovat tervetulleita!