Muistan lapsuudestani kullan sävyisen tuikkukipon. Kipossa oli sydämen muotoisia reikiä, ja kun sisälle laittoi kynttilän, sydämet heijastuivat hämärässä seiniin. Rakastin lapsena tuota kippoa ja sen sydämiä. Kasvaessani kiposta, kuten monesta muustakin lapsuudenkotini asiasta, tuli auttamattoman vanhanaikaisia.
Vuodet kuluivat. Sitten eräänä päivänä, itseasiassa eilen, huomasin Mimmillä samanlaisia kullan sävyisiä kippoja. Kipoissa ei ollut sydämiä, vaan ajan saatossa hyvinkin pyöreiksi kuluneita ristejä. Näytin kulhoja äidilleni ja kysyin, oliko sydänkippo vielä jossakin jemmassa. Oli kuulemma, ja saisin sen kunhan äitini taas törmäisi siihen. Tyydyin vastaukseen ja jätin kipot kirppikselle.
Mietin kippoja lauantai-iltana. Sunnutaiaamuna huomasin Kotipalapelin postauksen täsmälleen samanlaisista tuikkukipoista. Iltapäivällä nakkasin Pojan tarakalle ja poljin lähes epätoivoisena Mimmille korjaamaan virhettäni. Siellä ne olivat, kaksi tuikkukippoa, 50 senttiä kappale. Kannoin ne sieltä kotiin Arabian lautasen kera. Ihania löytöjä, kaikki kolme.
Tutut on kipot munkin lapsuudenkodista!
VastaaPoistaJa oikeessa oot, taas toimii!
Täytyypä lähteä tarkastamaan, jos olisivat tallella ;)
Mitä mä luin Kotipalapelin kommenteista ni tosi monella o ollu noita lapsuudenkodissa. Mistäköhä ihmeestä ne on oike tullu?
Poista